Voi haukahtaa, että olemme kotiutuneet tänne omaan kyläämme
niin hyvin, että osaamme jo ulkoa parhaat nuuskimispaikat ja pihakoirien
reviirit. Naapurikoirat tuntevat meidät ja vapaana liikkuessaan useimmiten
antavat tilaa meidän kulkea ohitse ihan rauhassa, vain jokunen tulee nuuskimaan
hännät.
Oli siis jännää, kun pakattiin matkalaukku ja meidän kupit
ja viltti ja vähän evästä ja lähdettiin kotimaanmatkalle! Autoilimme sata kaksikymmentä
kilometriä länteen, pikkukylään nimeltä Zaros. Olen juonut semmoista
pullovettä, jolla on sama nimi. Aika moni muukin varmaan on.
 |
| Zaros |
Emäntä ihasteli näkymiä, koska ihmisemme eivät olleet ennen
ajaneet Messaran laaksoon itäpuolelta. Näytti kuulemma kovasti Italialta.
Jännää, miten tälle Kreetan saarelle saa mahtumaan niin paljon erilaisia
maisemia. Tuoksut olivat kyllä niitä perinteisiä: oliiveja, vuohia ja salviaa.
Siellä täällä kitkerää savua, polttavat tähän aikaan vuodesta risuja ja roskaa
oliivitarhoilla.
Hotelliasumista ja kyläkierros
Puolilta päivin saavuimme yhden pissipysäkin taktiikalla
perille, hotelli Keramokseen keskelle Zaroksen kylää. Vastassa oli isännälle ja
emännälle tuttu Tuula, jonka me koirat myös otimme heti kaveriksi, kun
totesimme tervetulohalaukset luottamuksellisiksi. Tuula vierailee Zaroksessa usein,
vaikka joutuu asumaan Suomessa.
Seuraavaksi meidät toivotteli tervetulleeksi hotellin
emäntä, rouva Katerina. Hän ei tosin halunnut meitä koiria ihan likelle, mutta
oli kuitenkin luvannut ottaa asiakkaaksi. Vieläpä ilman eri maksua.
 |
| Hotelli Keramos |
Me Sarppasen kanssa yritimme parhaamme, että tekisimme hyvän
vaikutuksen. Emme haukkuneet ja liikuimme hillitysti, niin kuin olemme jo
tottuneet tekemään, kun ihmisten ilmoille pääsemme. On se niin mukavaa olla koko
omalla laumalla liikkeellä, että hoidamme osuutemme niin, että ei tulisi
valittamista.
Tuula talutti minut huoneeseemme, kun isäntäporukalla oli
niitä kasseja. Yhden yön reissu ja semmoinen kasa vaatetta! No, oli mukana
tietysti myös meidän oma viltti, ruokakupit ja ilta- ja aamuruoat.
Huone oli oikein viihtyisä, ja parveke oli hieno! Näin ja
kuulin sieltä kanoja ja lampaita, en olisi malttanut lähteä pois. Tuula puhui
jotakin kukon syöttämisestä minulle, mutta en minä sitä tainnut saada, ihan
vaan pakastettuja kanansiipiä, koska se kiekui taas aamulla. Saimme syödä
kylppärissä, joka oli riittävän iso ruokasaliksemme. Huoneessa oli kaksi isoa
sänkyä, ja haaveilimme vähäsen, saammeko Caran kanssa jakaa sen toisen!
Sitten lähdettiin kyläkierrokselle. Turisteja ei juuri
näkynyt, mutta paikallisia liikkui paljon. Vilkas ja elävä kylä, vaikka moni
samantapainen vuoristokylä on ihan autio. Kai vesitehdas, eli paikka, jossa
Zarosin vettä pullotetaan, on pitänyt kylän elävänä. Järvessä kasvatetaan
forelleja, joita turistit tulevat syömään kauempaakin. Turistikauden
ulkopuolella paikalliset varmaankin hoitavat oliivitarhojaan, koska oliivimetsiä
on joka puolella silmän ja kuonon kantamattomiin.
 |
| Oliivitarhoja Zaroksen yläpuolella |
Mukaan liittyivät Ansa ja Jussi, jotka ovat myös suomalaisia
ja matkailleet vuosikausia Kreikassa, viime vuodet kohteena juuri Zaros. Jussi
oli päässyt mukaan oliivijoukkoihin mutta piti nyt vähän vapaata, kun tuli
vieraita. Tuula, Ansa ja Jussi tuntevat monia kyläläisiä. Niinpä isäntäväellä
oli oikein kivat paikallisoppaat, kun läksimme kiertämään paikkoja.
Tarkemmin
sanottuna minun piti päästä asioimaan. Minulla kun on tämä rajoitus, että en tykkää tehdä pissejä
ja kakkoja sinne, missä muut kulkevat. Merkkaamaan en ole koskaan oppinut,
toisin kuin Cara: neiti nostaa koipea tai tarvittaessa vaikka molemmat
takajalat seinää vasten, jos merkattava paikka on ylhäisemmän koiran perustama.
Minä haluan koskemattoman ja rauhallisen vessan.
Minulle löydettiin pellon kulma, josta nuuskin tarkkaan
sellaisen kohdan, että ei varmasti ole siellä kukaan kotvaan kävellyt.
Vilkuilin olan yli, että eiväthän tuijottele, kun tein toimitukseni. Pitää se
oma rauha olla. Arvatkaa, kun kotipuolessa olen tottunut käymään
oliivimetsiköissä, ja sitten ne on yks kaks kuljettu ristiin rastiin täyteen
jalanjälkiä! Pikkuisen on teettänyt pyörimisliikkeitä meikäläisellä.
Oli hauska muutenkin nuuhkia ihan uusia paikkoja. Emäntä
ihasteli kukkasia ja valokuvasi parimetrisen joulutähden, joka hiljalleen
lopetteli kukintaansa eräällä seinustalla. Me säikytimme yhden kissan
liikkeelle, kun huomasimme sen ennen ihmisiä. Yleensä kieltävät sen urheilun
muualla kuin kotipihalla. Kanat ja ankat eivät pelänneet meitä yhtään, kun
ohitimme niitä.
Menimme sitten pariin paikkaan istahtamaan, ja toisessa
olimme koko porukka ulkosalla, koska me koirat olimme mukana, mutta toisessa
emäntä viittasi kintaalla semmoisille säännöille ja pääsimme sisään. Kauniisti
osasimme olla, tuskin moni edes huomasi meitä. Näin on sovittu omien ihmisten
kanssa. Vaikka olisi kissoja sisällä. Jos ovat talon väkeä, niin pitää antaa
heidän olla.
Yö vietettiin isossa hotellihuoneessa. Meidän yö alkoi
pikkuisen aikaisemmin kuin ihmisten, jotka lähtivät syömään täkäläiseen ruoka-aikaan
eli joskus illansuussa. Eivät olleet kovin myöhään, mutta me toivotimme kaikki
tervetulleiksi kuin olisivat olleet poissa viikkoja. Oli ollut heillä kuulemma
oikein hauskaa ja hyvin ystävällistä palvelua.
Seikkailimme vielä pissilenkille kapean kuunsirpin valossa
pitkin nukkuvan kylän katuja. Koirat olivat hereillä pihoissa, varmaan saattoi
kuuntelemalla seurata, missä me vaeltelimme. Lopulta omassa huoneessa saimme
patterin eteen oman viltin, koska ilta oli viilentynyt. Ei siis sitä toista,
korkeaa sänkyä meille.
Patikointipäivä
 |
| Aurinko paistoi lämpimästi. T-paitakeli tammikuussa! |
Aamulla pikainen pissilenkki, sitten saimme ruokaa. Jäimme
sulattelemaan huoneeseen, kun isäntä ja emäntä menivät aamupalalle. Tulivat
massut pullollaan takaisin! Katerina-rouva on kuulu kokki, vetää myös
ruokakursseja, ja aamupalakattaus sen mukainen. Perinteisiä piirakoita,
suolaisia ja makeita, oli tusinaa laatua. Lisäksi vielä hyviä
vuohenmaito-tuorepuuroja, vuoristoteetä ja mainiota kreikkalaista kahvia.
Sitten päästiin varsinaiseen asiaan! Lähdimme pitkälle
lenkille ihan uusiin tuoksuihin! Kävelimme pientä tietä Zarosin kylältä
ylöspäin. Ohitimme muutaman hyvin käyttäytyvän kylän koiran. Täkäläiset osaavat
nämä reviirisäännöt ja kohteliaisuusvälimatkat. Joku voi haukkua vähän perään,
mutta yksikään ei tungettele vihamielisesti liki. Cara saa vähän enemmän
hännän- ja kuononnuuskauksia kuin minä, olen yleensä kooltani isoimmasta päästä
Kreetan koirien joukossa ja herätän kunnioitusta.
Kun tie muuttui sorapintaiseksi ja kiemurteli ylemmäs
oliivilehtoihin, sain juosta taas vapaana. Vapauteen kuuluu se, että tulen
käskystä heti isännän vierelle, jos vaikka vastaan tulee auto taikka ihmisiä.
Osaan ohittaa vapaana kanat, lampaat ja periaatteessa kissatkin, joten kyllä
minä aika kiltti tyttö olen. Cara on hihnassa eli turvavöissä, koska ei enää
kuule käskyjä vaikka osaa hänkin totella.
 |
| Jussi sai uuden ystävän! |
Kävelimme seuraavaan kylään, Nivritokseen. Sää oli melkein
kuuma, sillä aurinko paistoi eikä tuullut juurikaan. Ihmiset halusivat istahtaa
kahville varjoisaan kuppilaan. Ostivat sieltä hyviä mausteita. Kyllä minäkin
niitä mielelläni haistelen ja maistelen, jos annetaan. Söin palan mandariinia, ihmiset
saivat kassillisen mukaansa, koska nyt kultapalleroita on puut pullollaan.
 |
| Sitrushedelmien kulta-aikaa |
Jatkoimme matkaa, ja minusta ihmiset olivat jotenkin vähän
hilpeämmällä tuulella kuin ennen istuntoa. Puhuivat, että raki on hyvää. Eivät
kai ala meitä rakittelemaan, Caran kanssa vähän mutristelimme.
Kävelimme vielä seuraavaan kylään, Gergeriin. Lampaat
pällistelivät tarhastaan, kun kuljimme ohi, ja keskellä tietä seisoi vuohi. Se
sai äkkiä jalat alleen, kun huomasi, että lähestymme. Puikkasi aidan alta
takaisin lajitoverin luokse, oli kai karkuteillä. Sieltä sitten ikiviisaan
näköisenä katselivat peräämme.
Gergerissä ei ollutkaan auki juuri se hyvä lammastaverna,
jonne ihmiset olisivat halunneet syömään. Yritin sanoa, että tiedän, mistä
niitä lampaita voisi järjestää, mutta etsivät kuitenkin toisen eväspaikan.
Pizzeria-grilli pystytti meille pöydän pihalle, koska me koirat emme heilläkään
saaneet astua sisätiloihin, mutta olihan auringossa ihan Suomen kesä.
Tammikuussa, huomatkaa!
Odotellessamme ruokaa paikalliset nuoret miehenalut kävivät
useaankin otteeseen ihailemassa minua läheltä. Kysyivät ikää, nimeä ja rotua.
Yksi pojista uskalsi rapsuttaakin, kun sai luvan. Useat aikuisetkin ovat
jostain oppineet pelkäämään isoja koiria. Taisi olla sankari toisten edessä
tämä rohkea poika. Huomasin kyllä, että hän oli ennenkin koiraa kupsuttanut,
ihan oikeat olivat otteet.
Täällä eivät ihan kaikki uskalla koskea koiriin ja
kissoihin, kadun kasvateilla ja pihakoirilla kun voi olla mukanaan
epämiellyttäviä seuralaisia, kirppuja ja muita. Siitä johtuu se kielto tulla
sisälle ruokapaikkoihin.
 |
| Ulkonakin tarkeni hyvin! |
Saimme vähän maistiaisia ihmisten ateriasta, sillä pöytään
kannettiin kaksi suurta vadillista kaikenlaista grillattua hyvää. Yleensä
syömme lihat raakana, mutta nyt herkuteltiin, kun kerran reissussa oltiin.
Kuulemma kotona odottaisi oikea ruoka, mutta vähän tavallista myöhemmin.
Tuula oli ajanut meidän oman auton Gergeriin, joten
oikeastaan aloitimme kotimatkan sieltä. Hyvästelimme Ansan ja Jussin, jotka
jatkoivat patikointia Zarokseen toista reittiä. Me menimme vielä
Keramos-hotelliin keräämään tavarat ja sitten suuntasimme kotimatkalle.
Olimme Caran kanssa ihan poikki ja meitä piti ihan herätellä
pissitauolle. Emme siis juuri katselleet maisemia, mutta kuulimme, kun emäntä
ihasteli, miten aurinko laski punaisena vuorten taakse ja laaksoissa ja
rinteillä kimaltelivat pikkukylien
valot. Semmoinen oli meidän tammikuun automatkamme.
