Caran pyöräkori

 

Emäntä on puuhastellut aika merkillisen projektin parissa. Ensin haettiin varastosta polkupyörän kori ja solumuovia. Sitten alkoi ompelukone hurista. Koriin syntyi solumuovista ja juhlavan punaisesta kankaasta pohja ja matalat reunukset. Cara pantiin istumaan koriin.

Eihän se Sarppanen olisi oikein mielellään mennyt epämääräiseen koppaan, mutta emäntä lahjoi sitä kinkulla, ja jopa kelpasi istahtaa korin pohjalle. Minäkin sain kinkkua siitä hyvästä, kun olin niin hyvänä henkisenä tukena.

Sitten emäntä ompeli Caralle viitan, jossa on reikä päätä varten. Tuo merkillinen huppu kiinnitetään pyöräkoriin, ja se toimii vähän niin kuin turvavyönä siltä varalta, että Cara päättäisi harrastaa parkour-hyppyjä vauhdissa pois pyörän kyydistä. Korista näkyy siis vain Sarpukan pää valkoisen viitan sisästä. 

Koko projekti tähtää siihen, että voimme sitten Kreikassa pyöräillä yhdessä koko perhe. Minä kyllä jaksan hölkätä pyörän rinnalla ja on Carakin siihen tottunut, mutta nyt pitää jo ottaa huomioon tuon pikku kaverini korkea ikä. Se saa kulkea pyöräreissut korissa, kunhan tottuu ajatukseen.

Jatkamme harjoittelua! Cara saa oleskella korissa olohuoneessa emännän sylissä, ja saamme molemmat kinkkua. Ei hullumpaa minusta! Varsinkin kun minun ei tarvitse mennä siihen koriin  hupun alle.

 

Sitten koittaa päivä, jolloin lumet ovat sulaneet riittävästi jotta polkupyörät voidaan ottaa esille. Lähdemme lenkille niin kuin ennenkin, niin että me koirat hölkkäämme ja isäntä ja emäntä ajavat. Mutta parinsadan metrin tipsuttelun jälkeen emäntä pysähtyy ja Cara nostetaan koriin. Se katselee sieltä oikein itseriittoisen näköisenä: onpas päässyt korkeaan asemaan! Sitten lähdetään liikkeelle.

 

Käymme ajamassa lyhyen lenkin ja Cara kuikuilee emännän selän takaa maisemia. Minua kiinnostaa kovasti, miten sillä siellä sujuu: onko sillä vaikka kinkkupaketti matkaeväänä. Ajelemme nimittäin vaihteeksi niin, että emäntä menee edellä, sillä isäntä haluaa varmistaa, että pikkupeto pysyy siellä korissaan. Kyllä pysyy, tosi leuhkan näköisenä.

 

Kotona saamme kehut - ja kinkkua.

Kuinka salamatkustajat torjutaan

 

 

Emäntä on kaivellut nettiä vähintään yhtä touhukkaana kuin minä myyränpesiä. Minulle lopputulos ei ollut niin mieluinen, sillä se teetti taas yhden rokotuskäynnin eläinlääkärillä. Mutta jos se suojaa muulta pahalta, niin olkoon.
 

Autoliiton jäsensivuilla sekä kirjassa Autoillen Euroopassa on kustakin maasta mainittu kissan ja koiran tuontimääräykset. Ajamme Saksan, Itävallan ja Italian läpi ennen kuin olemme Kreikassa. Italia on tiukin rabies-rokotteen suhteen: se ei saa olla 20 päivää tuoreempi eikä 11 kuukautta vanhempi. Minä tarvitsin uusinnan, Caran rokotukset osuivat tuohon haarukkaan.

 

Valitettavasti Kreikka (kuten muutkin Välimeren maat) on leishmaniaa aiheuttavan dirofilaria immitis-loisen, sydänmadon, asuinaluetta. Loinen voi tarttua hietasääsken pistoista. Sydänmato kehittyy koiran sydämessä ja keuhkovaltimossa ja aiheuttaa sille vakavia oireita. Tauti on vaikeasti hoidettavissa mutta onneksi helposti ehkäistävissä laittamalla kuukausittain koiran niskaan tököttiä, joka ei sovi sydänmadon dieettiin.

 

Myyräekinokokki on toinen ikävä loinen, jota esiintyy Kreikassa, mutta myös Suomen lähialueilla Virossa, Tanskassa ja Pohjois-Venäjällä. Ekinokokit ovat heismatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia. Ihminenkin voi saada tartunnan isäntäeläimen ulosteista tai niistä saastuneista marjoista, sienistä tai vedestä, mutta myös lemmikkieläimen turkkiin tarttuneista madon munista.

Luonnossa loisen isäntä on kettu, mutta kesykoira kelpaa ihan yhtä hyvin.Koira tai muu isäntäeläin ei itse kärsi salamatkustajastaan, mutta väli-isäntä, esimerkiksi ihminen, voi saada ekinokokkoositaudin. Tällöin maksaan ja keuhkoihin muodostuu kodosta syrjäyttäviä rakkuloita. Ei kovin kivalta kuulosta, sano minun haukkuneen.

 

 

Jotta moiselta riesalta säästyttäisiin, tulemme saamaan Kreikassa säännöllisen matolääkityksen. Suomeen palatessa ekinokokkilääkitys on lain mukaan pakollinen. Suomeen tulevan koiran pitää saada lääke 1 – 5 vrk ennen maahantuloa niin, että eläinlääkäri tekee lääkityksestä merkinnän passiin. Me emme tätä sääntöä pysty noudattamaan, sillä todennäköisesti paluumatkamme kestää kauemmin kuin 5 päivää.

 

Toinen mahdollisuus on ottaa lääke vähintään kahdesti 28 vuorokauden sisällä ennen paluumatkaa, ja vielä kerran Suomessa, ja se sopii meidän ohjelmaamme paremmin. 28 vuorokauden rytmillä on tärkeä merkitys: sillä estetään loisten kehittyminen lisääntymiskykyisiksi, jos tartunta jostakin tuolla välillä tulisi.

Tämmöisiä madonlukuja emäntä alkoi meille lukea. Niinpä lähdettiin taas yhden piikin hakuun. Emäntä lohdutti, että hän aikoo ottaa itsekin vielä ennen lähtöä kaksi piikkiä: hepatiitti a+b –yhdistelmärokotteen. Kuulemma siltä varalta, että joutuu vaikka onnettomuuteen ja verensiirtoon. A-hepatiitti voi tosin tarttua myös saastuneen ruoan tai juoman kautta. Isäntä on jo aikoinaan työreissuja varten rokotteensa saanut.

Lääkärissä otin piikkini vastaan kitisemättä. Sydänmadon torjuntaan saimme Stronghold-valeluliuosta, joka tiputellaan niskaan, lapojen taakse, mistä sitä on vaikeinta saada lipaistua suuhun. Parin tunnin kuluttua on valmiina suoja, joka pitää loisen kurissa kuukauden ajan.

Hietasääski, joka levittää tartuntaa, voidaan torjua karkotepannan avulla. Pantaa saa Scalibor-merkkisenä apteekista. Toinen vaihtoehto on niskaan tiputeltava Bayvantic-liuos, joka tehoaa kaksi viikkoa. Molemmat torjuvat myös punkit, täit ja kirput. Pitää selvittää, kumpi tuote otetaan käyttöön. Taas pääsee emäntä kaivautumaan nettiin.