Koiravanhus ja korvapotilas

Aina ei mene ihan putkeen, on kai joku agility-koira joskus lohkaissut. Me ollaan Sarppasen kanssa molemmat potilaana. Minulla on vain korvatulehdus, ei sen vakavampaa, mutta tuo vanha kuoma meitä kaikkia huolestuttaa. Minä kumminkin olin meistä ensimmäisenä lääkärijonossa.

Emäntä huomasi korvalehdessäni haavan ja hoivaili sitä muutaman päivän. Kun sitten näytti, että reikä vain syvenee, ja ulahdinkin pari kertaa piehtaroidessani sementillä (joka on ihanan karkea, juuri sopiva alusta omatoimiseen turkinhoitoon), päättivät, että lääkäriin mennään.

En oikein tykkää tästä
liukkaasta pöydästä

Lääkärimme, rouva Marinela Agapoulaki, tutki hellin käsin minun korvani ja löysi molemmista tulehduksen. Siksi olin piehtaroidessa hangannut niitä, erityisesti oikeaa, jonka läpykkään tuli ihan haava. Hän määräsi korvanpuhdistusainetta ja antibioottitippaa. Haava piti myös puhdistaa ja päälle sipaista sitronellavoidetta, jotta kärpäset eivät menisi haavaan. Viikon päästä kontrolli.

Kenkkua tässä on erityisesti se, että tuli myös uimakieltoa. Juuri näillä kuumilla keleillä olisi uiminen minulle ihan parasta liikuntaa. Mutta luotan siihen, että vielä mereen pääsen, sillä eihän koko viime kesänä, syksynä eikä vielä joulunakaan ollut mitään ongelmaa sen suhteen.

Olen tottunut korvien puhdistukseen ja annoin kiltisti laittaa tökötit ja hoitaa haavan. Tietysti halusin sitten palkkaa, menin aina valmiiksi kuolamatolle jääkaapin eteen odottelemaan ja tiputtelemaan toivomuspisaroita. Kinkkupala lohduttaa aina, olipa kyseessä kynsien leikkaus tai lääkkeen annostelu.

Sitten tuli viikonloppu. Koirat ja lapset tapaavat sairastua viikonloppuna. (Niin ja opettajat, jotka kyllä paranevat aina maanantaiksi.) Cara alkoi käyttäytyä perjantai-iltana vielä tavallista kummallisemmin. Ei syönyt eikä juonut juuri mitään, mutta läähätti kovasti maatessaankin, vaikka sisällä talossa ei vielä tuolloin ollut mitenkään kovin kuuma.

Emäntä teki seoksen vedestä ja konsentroidusta maidosta, jota ihmisemme käyttävät kahvissa. Siihen sekoitti vähän hunajaa energiaksi ja suolaa, jotta se imeytyisi, koska Caran elimistö oli emännän mukaan päässyt kuivamaan. Tätä Cara lipitti ihan suhteellisen mielellään, kun sitä laitettiin ruiskulla suoraan suuhun. 

Pelastiko se peräti reppanan, ainakin vähän paremmin tuntui hetken päästä voivan. Sunnuntai-iltana Cara jo söikin vähäsen, kun oli saanut vähän särkylääkettä. Vapisi nimittäin niin kipeän näköisenä, että päättivät koettaa sitäkin konstia.

Matkalla lääkäriin

Maanantaina sitten taas Marinela-tohtorin luokse. Minä pääsin melko helpolla. Toinen korva terve, haavalle vielä lisähoitoa ja valitettavasti oikeassa korvassa vielä tulehdus. Hoito jatkuu.

Caran verinäyte osoitti, että munuaisten toiminnassa on häikkää. Selkä aristi ja toinen polvi oli ”poissa pelistä”, mikä pani epäilemään välilevyn pullistumaa. Röntgeniin!

Se olikin sitten jänskä juttu. Minä sain jäädä kotiin, kun Cara oli jatkotutkimuksissa, mutta kertoivat, että oikein ihmislääkäriin mentiin. Yksityinen röntgenasema ottaa vastaan siestan aikaan myös pieneläinpotilaita, jos nämä tulevat oman eläinlääkärin kanssa.

Kipeää selkää helpottava
nukkuma-asento?

Tulokset vahvistivat epäilyt. Kaksi nikamanväliä oli hajalla ja lonkissakin kulumaa. Onneksi pikku kaverilla on painoa vain viisi kiloa eikä yhtään ylimääräistä fylliä rasittamassa.

Kun ajatellaan, että Cara on puolivälissä viidettätoista ikävuottansa, niin onhan se aika odotettavaa, että jostakin päin elimistö alkaa loppua tekemään. Eli nyt vanhus on tavallaan saattohoidossa. Munuaista koetetaan vielä avitella lääkkeillä.

Lyhyitä omatoimilenkkejä takapihalle

Saatettava itse ei tiedä muiden aatoksista mitään. Ilmeisesti hoito alkoi purra varsin nopeasti, sillä vaikka tiistaina dieettiruoat olivat aivan yäk, torstaina pikku koiraan olisi jo mennyt vaikka norsun verran purkkimuonaa. Lenkille ja nurkkia merkkailemaan oli kova hinku.

Sitten tuli romahdus. Ruoka ei taaskaan maistunut yhtään. Ja emännälle meinasi tulla hermoromahdus, tarvitseeko mainita. Cara kulki perässä vaatimassa ruokaa mutta ei voinut sietää ajatustakaan dieettiruoasta. Raejuustokaan ei kelvannut. Kun emäntä lopulta antoi raakaa jauhelihaa, joka on minun aamuruokaani, Cara söi oikein hotkimalla.

Marinela-tohtori antoi dieetistä lipsumisen anteeksi. ”Emme näännytä häntä kuoliaaksi.” Suositteli kuitenkin syöttämään mieluummin kanaa, jota me olemme saaneet muutenkin. Sen proteiini on ystävällisempää munuaisille.

Minäkin ottaisin keitettyä kanaa

Seuraavaksi huolestuttiin Caran ihottumasta. Allergiaa, ehkäpä? Koko pikku koira alkoi olla rupien peitossa karvansa alla. Lääkkeiden aiheuttama reaktio, vaiko viime pesuun käytetty, laimennettu ihmisten sampoo?

Toinen, ikävämpi mahdollisuus olisi Leishmania, hyttysten levittämien loisten aiheuttama sairaustila. Otettiin verinäyte ja lähetettiin Ateenaan. Minutkin päätettiin testata, vaikka mitään oireita ei ole; sairaus voi olla jopa vuosia oireeton, vaikka loisia elimistössä olisikin. Testaaminen täällä Kreikassa on varmasti edullisempaa kuin myöhemmin Suomessa, koska täällä se on rutiinitesti. Minunkin piti vierailla lääkärillä, ja putkellinen vertani lähetettiin Ateenaan.

Kun olin verikokeessa, sattui vastaanotolle tulemaan kaksi muutakin bokseria yhtä aikaa! Mutta tiedättekö mitä: niillä oli töpöhännät. Niiden omistajat ihmettelivät minun pitkää häntääni. Heidän mielestään se näytti oudolta, mutta lääkärimmekin sanoi, että anteeksi vain, mutta kyllä koiralla pitää olla häntä.

Caran testitulokset tulivat puhtaina, ja huokasimme kaikki helpotuksesta. Toivoimme, että minulle tulee sama tulos. Olemmehan sentään saaneet säännöllisesti punkit, kirput, hyttyset ja kärpäset loitolla pitävää valeluliuosta. Olisi aika takaisku, jos se ei olisikaan auttanut. Leishmaniaa kun ei voida parantaa, ainoastaan hoitaa.

Caran ikävään ihottumaan päätettiin antaa kortisonipistos. Se on pahaksi munuaisille, mutta päätettiin, että koska niitä ei voida kuitenkaan varsinaisesti parantaa, ainoastaan tukea lääkityksellä niiden toimintaa, otetaan riski. Hoidetaan pikku ystävän elämän laatua, ei yritetä vain pitkittää sen kestoa.

Parin päivän kuluttua minäkin sain puhtaat tulokset Ateenalaiselta laboratoriolta. Ei ole Leishmania-loinen tullut minuunkaan.




Cara voi edelleen ihan kivasti, syö keitettyä kanaa, käy lenkeillä, vaikka helteen vuoksi vain lyhykäisillä. Ihottuma on parantunut. Selkäkään ei oireile kummemmin, rappusia ei vain saisi hypellä. Eikä sohvalle.

Minun korvani on jo parempi. Ja mikä parasta, olen päässyt uimaan! Katsoivat, että jos lämpötila on jo aamusta yli 30 astetta, on parempi antaa minulle liikuntaa vilpoisessa meressä kuin kuumuutta hohkavalla vuorenrinteellä. Mutta valitettavasti en saa uinnin jälkeen piehtaroida hiekalla enkä betonilla.