Pitkällä matkalla

Kerronpa teille nyt matkasta uuteen kotiini, eli spitiin, niin kuin me täällä Kreikassa haukumme. Varoitan, että nyt tulee vähän kakka- ja pissajuttuja, mutta olen minä kuullut, että koiraihmiset puhuvat niitä kahvipöydässäkin, joten ei kai se niin haittaa.

Yhtenä aamuna Isäntä ja Emäntä heräsivät tosi aikaisin touhuamaan Matkalle lähtöä. Edellisenä iltana auto oli pakattu valmiiksi ja me olimme vähän huolissamme, että otetaanko meitä mukaan. Riemu oli suuri, kun meille puettiin turvavyöt ja pääsimme Miton takapenkille. Emäntä oli tehnyt sinne uudet päällisetkin meitä varten.

Mietimme, mennäänköhän nyt venereissulle vai Suomussalmen mökille, mutta ei: aina vaan kauemmas kohti etelää jatkui automatka. Vuosaaressa Suomen reunalla minun käskettiin pissiä nurmikolle yhden huoltoaseman taakse. Caralla sellainen homma onnistuu ihan tuosta vaan, mutta minulla otti kovasti luonto vastaan. En kotonakaan tee asioita leikatulle nurmikolle. Lopulta emäntä suostui päästämään minut ojaan saakka ja sain pissattua.

Sepä olikin hyvä, sillä seuraavaksi jonotimme isoon veneeseen todella pitkän aikaa. Omassa hytissä, jonka lattialle meidän oma vilttimme levitettiin, saimme lopulta syödäksemme. Syönnin jälkeen minä mielelläni kävisin lenkillä ja asioimassa, mutta sepä olikin sitten kinkkinen juttu. Nimittäin voitteko kuvitella, että meidän koirien olisi pitänyt pissiä ja kakkia laivan lattialle! Olihan se lattia toki ulkona, ja sinne oli tehty sellainen hiekkalaatikkokin, mutta se löyhkäsi pissalle jo monen metrin päähän. En minä saattanut sinne pissata. Cara pissasi sinne kannelle toiseen kohtaan, niin kuin moni muukin koira oli tehnyt, mutta minä kuljin varpaillani ja olin ihan sen näköinen, että pyörryn inhosta.

 

Koko iltana en ollenkaan pissannut. Vasta kun emäntä aamulla varhain vei minut yksin kannelle ja laski vapaaksi, etsin perimmäisen nurkan, jossa ei ollut muiden jälkiä, ja sinne tein ison lammikon. Se jäi sitten ainoaksi lattialle pissimiseksi minulta, sen vannon.

Vasta seuraavana iltana pääsimme sieltä isosta veneestä pois, mutta ensin piti ajaa autolla vähän aikaa, ennen kuin me pääsimme ulos. Kaikki hajut olivat vieraita, toisten koirien merkinnät olivat saksaksi, ja minulta meni vähän aikaa ennen kuin saatoin löytää pissipaikan. Mutta voitte uskoa, että oli helpotus saada asioitua! Illalla pääsimme vielä useammallekin lenkille, kun Isäntä ja Emäntä löysivät meille varatun hotellin ja käyttivät meitä sitten lenkillä sen ympäristössä. Hotelli oli onneksi sellaisessa paikassa, että lähellä oli sopivaa joutomaata minunkin käydä soveliaan matkan päässä tallatuista poluista.

Sitten ajettiin kokonainen päivä autolla aina vaan etelämmäs. Pikku hiljaa maa alkoi kohota, me koirat sen tunsimme vaikka emäntä sanoi, että vuoret kasvoivat eteen ihan yhtäkkiä illan suussa. Saavuimme korkeiden Alppien juurelle kivaan pikku majataloon, jossa oli asiakkaana paljon muitakin koiria. Yöpyä niistä ei tainnut ketään muuta kuin me, mutta omistajillakin oli kolme koiraa ja he sanoivat, että totta kai voimme tulla ravintolaan vaikka sisälle.

Oli lämmin ilta, joten omat ihmisemme söivät ulkona, mihin ruokapöytiä oli laitettu monta. Saimme olla pöydän alla ja meitä kävi moni rapsuttelemassa. Vaikka yleensä Caraa sanotaan meistä suloisemmaksi, niin tällä matkalla minä sain enemmän huomiota. Kai saksalaiset ymmärtävät kansallisrodun päälle, olenhan Deutcher Boxer.

No niin, ja parasta koko paikassa oli tietenkin se, että pääsin lenkillä olemaan vapaana ja tiedätte kyllä, miksi se oli niin erityisen helpottavaa.

Aamulenkin jälkeen lähdimme taas ajamaan, hohhoijaa. Kiipesimme niiden vuorten ylitse ja aloimme laskeutua jälleen alaspäin. Autossa meillä oli ihan mukavaa, kun ilmastointi piti sen viileänä. Siksipä minusta oli aivan hurjaa, kun pysähdyimme Italiassa ja siellä oli yhtäkkiä 34 astetta lämmintä! Arvatkaapa, kuka läähätti sen pysähdyksen jälkeen puoli tuntia!

Perillä pikkuisessa Bed and Breakfast –paikassa, Il Pozzo Fioritossa, meitä odotti oikein mukava nuori Simone-isäntä. Hän kertoi, että olemme ensimmäiset Italian ulkopuoliset vieraat ja ensimmäiset koiravieraat! Saimme valita, halusimmeko nukkua sisällä vai ulkona koirakennelissä. Halusimme sisälle omalle viltillemme. Pitää mainita, että kävin kakkimassa omistajien viljapeltoon, toivottavasti he tykkäsivät, että lannoitin sitä.

Tutustuimme Simone-isännän kanssa oikein hyvin sillä aikaa, kun omat ihmisemme purkivat autoa. Simone heitti minulle renkkua isolla pihallaan ja oppi sanomaan minulle suomeksi ”irti” ja ”istu”, kun en totellut italiaa. Oikein oppivainen kaveri.

We want to give special thanks to our very friendly hosts in Il Pozzo Fiorito! Simone Rossi played with the dogs while we were busy with our luggage and other things. Both dogs and owners enjoyed the large garden and great facilities to rest and freshen after a very long day in the car. There was a clean and shady kennel for the dogs in the garden but they were also welcome inside the house, where they could sleep nicely in the same room with te owners.

Perjantaina saimme lepäillä yli puolen päivän ennen kuin piti lähteä taas matkaan. Vietimme pari tuntia pihalla kennelissä, jossa saimme olla varjossa ulkona, kun isäntäväki kävi Simonen kanssa ajelulla viinitilalla ja muutenkin maaseudulla. Olimme ihan rauhallisia, kun he palasivat, häkki oli hyvällä näköalapaikalla puutarhan reunalla ja odotimme siellä kaikessa rauhassa.

Ajoimme satamaan, minne ei ollut pitkä matka. Odottelu oli sitä vastoin tosi pitkä, mutta me otimme jo rutiinilla senkin. Olimme mukana, kun isäntäväki otti frappé-kahvit kahvilakioskilta, eikä kukaan ollut moksiskaan. Laivassa meille oli melkein samanlainen hytti kuin edellinenkin, ja pissapaikka löytyi ylimmältä kannelta. En tosin pyörtänyt päätöstäni olla pissaamatta lattialle, mutta Cara lirautteli ihan kuin kotipolun varteen.

 

Se oli hyvä juttu, että niitä ikäviä kuonokoppia ei tarvinnut pitää. Laivalla oli toisiakin koiria, eikä kenelläkään ollut mitään naamaria. Siellä ne kuljeksivat pitkin yläkantta ja olivat mukana ravintolassa, joten me liityimme joukkoon. Minusta tykättiin erityisesti, ja missä kuljinkin, minulle lähetettiin lentosuukkoja! Sain rapsutuksia ja hyväksyviä katseita. Suomalaiset eivät ole ollenkaan niin koirarakkaita kuin nämä etelän ihmiset, jos minulta kysytään!

Eräskin setä tuli varta vasten jututtamaan ja kyselemään, miten olemme matkustaneet, kun odottelimme autokannelle pääsyä lauantaiaamuna. Hän sanoi kyselevänsä siksi, että ei haluaisi laittaa omaa koiraansa kannelle kenneliin. Hytissähän me matkustimme, totta kai. Mutta oli joku koira matkustamassa yläkannella sellaisessa vähän vankilan näköisessä häkissä. Minuakin se säälitti, niin kuin myös sitä kivaa setää.

Sitten ajettiin taas. Emäntä huokaili, miten ihania Kreikan vuoret ovat ja hihkui tutuista maisemista alkumatkalla. Me taisimme olla lasten kanssa kotona, kun Isäntä ja Emäntä kävivät Pargassa kolme vuotta sitten.

Pysähdyimme vain yhden pikaisen kerran, koska lautta oli ollut myöhässä ja Isäntää huolestutti ehtiminen viimeiseen lauttaan illan suussa. Isäntä käytti minua ja Caraa ulkona sillä välin, kun emäntä poikkesi vessaan. Hän taivasteli vanhanaikaista seisomahuussia. Miettisi vähän, miltä minusta tuntui siellä laivalla!

Meille tuli ärhentelemään kahvilan omistajien pikkuinen koira. Rokiksi he sitä kutsuivat. Roki kuvitteli kai ajavansa meidät pois, mutta menimme vain talon taakse, missä Emäntä päästi minut irti, jotta sain käydä kakkimassa. Menin heti viljapeltoon, vaikka emäntä koetti kovistella, että olisin pysynyt pihan reunamilla.

Kun olimme jo autossa ja kaartamassa pois, näimme, että neljä koiraa oli kertynyt kiertelemään sinne viljapeltoon etsimään minun terveisiäni! Niin se koirien pissbuukki toimii.

Ehdimme ihan hyvin sinne laivalle, mutta satamassa ei ollut oikein mitään paikkaa, missä olisimme voineet ulkoilla. Pääsimme taas kannelle ihmisten mukaan ja tarjoilijakin varta vasten kyykistyi rapsuttelemaan minua. Cara sai olla ihan rauhassa, mutta se sopii sille ihan hyvin. Se on tyytyväinen kun Emäntä ottaa sen välillä syliin paijattavaksi, koska se ei enää paljon näe eikä kuule, vanhus.

Aamulla hyvin varhain olimme taas satamassa ja läksimme ajamaan ulos kaupungista, kun aurinko vasta herätteli sumuisia laaksoja vuorten välissä. Me pääsimme kaupungin ulkopuolella sopivan hiekkakuopan kohdalla ulos, mutta en olisi halunnut pissata remmissä. Saimme kuitenkin aamuruoat siinä tien varressa, kun kukot kiekuivat hyvää huomenta.

Vähän myöhemmin, kun emäntä oli kiukutellut sunnuntaiaamua ja kiinni olevia tavernoita, pysähdyimme jonnekin vuorten väliin. Nyt sai emäntä etsiä itselleen pissapaikkaa. Toivottavasti mietti, miltä meistä tuntui laivalla. Melkein nauratti, kun kyykähdimme vieretysten puskien keskelle. Taustalla kuului jostain kirkosta kova messuaminen, ja mietin, että ehkä siellä on pappi-parka jätetty yksin ulvomaan ikävissään.

Melkein perillä poikkesimme vuokraisännän tavernaan hakemaan avaimia. Kreikassa ei kuulemma ole koskaan kiire, joten minäkin otin kunnon nokoset siinä pöytien välissä, kun ihmiset hoitelivat bisneksiään. En paljon välittänyt ohikulkijoista, mutta kissoja vähän tarkkailin. Jos eivät olisi kieltäneet, olisin saattanut antaa niille kyytiä. Vuokraisäntä kertoi, että erään pennun silmän oli kyläkissa puhkaissut, kun pentu oli mennyt liian lähelle. Emäntä sanoi, että minun on paras uskoa se varoitus. Minä osaan pyynnöstä ajaa kissan puuhun, mutta osaan olla myös lähtemättä perään, jos kielletään.

Lopulta ajoimme kotiin eli spitiin. Tykästyimme Caran kanssa heti paikkaan, sillä talo on mukavan vilpoinen. Matka oli tosi pitkä, mutta lopulta oli ihan kuin olisimme tulleet mökille. Tutustuimme naapurin tätiin, mutta kohteliaan välimatkan päästä, sillä hän pelkää koiria, koska joku iso, villi koira on joskus tehnyt hänelle pahaa. Kyllä hän tottuu, että me olemme ihan kilttejä, ja niin sanoi myös vuokraisäntä, koska oli jo nähnyt että osaamme totella.

Meillä on omat pesämme eteisessä, Isäntä ja Emäntä ovat levittäneet kodin tuoksua tutuista tavaroista ympäri asuntoa, ja olemme saaneet säännöllisesti ruokaa ja lenkkejä. Alamme saada elämän taas kohdalleen. Lämpötila on ollut sopiva, tykkäämme ojentautua lämpimässä ihan rennoiksi ja toisaalta sisällä on viileät kivilattiat, jos auringossa on epämukavan kuuma.

Takapihan olemme jo oppineet veskipaikaksemme ja siellä asuvat kanat saavat olla meiltä rauhassa häkissään, emme mene lähelle kun kerta on kielletty. Aluksi kanat pakenivat koppiinsa, kun tulimme talon taakse, mutta nyt ne ovat tottuneet meihin.

Kylän pissbuukit on merkattu ja räkyttäjien reviirit tiedetään, joillakin se on pihalla ketjun rajaama alue, joillakin parveke, josta haukkua ohikulkijoille. Meillä on oma etupiha, josta olen saanut ajaa jo kissoja pois, mutta hallitusti, että ei tule niitä naarmuja. Niin että nyt sitten vain kotiudutaan!