Ääniä kylän koirakansalta

Aamulenkki meren rantaan. Meri siintää tuolla alhaalla.

Emme me ole Caran kanssa ainoita haukkukansan edustajia näillä rinteillä. Tai eivät nämä kuonolaiset täällä itse asiassa hauku, vaan aivan selvällä kreikalla sanovat gav-gav-gav! (Kreikaksi koira haukkuu: skilos gavgisi, toim. huom.) Varsinkin uimarannalle menevän kujan varrella olevat kaksi pikku veljestä vierekkäisissä kopeissa ja ketjuissa. Käheällä akuankkaäänellä ne gavkkuvat meille kun kuljemme ohi melkein joka päivä. Välillä ne kääntyvät kasvotusten ja huutavat toistensa suuhun. Hyvin kreikkalaista sananvaihtoa.

Täällä on melkein joka pihassa vähintään yksi koira. Jotkut niistä ovat pikku lemmikkejä yleensä naisten tai nuorten helmoissa, toiset enemmänkin vartijoiden ammattikuntaa. Luulen, että eräässä talossa on myös metsästyskoirien lauma. Isäntä toppuuttelee noin kahdeksan haukkujan porukkaansa nimiltä kutsuen, kun kuljemme ohi.

Osa naapureista tällä peninkuulumalla näyttää elävän elämäänsä kutakuinkin pysyvillä neliömetreillä. Lenkillä käy aika vähän muita koiria kuin me, mutta joitakin kuitenkin. Yksi nuori nainen kuljettaa neljää pientä koiraa. Joku nuorukainen lenkittää seefferin tapaista, toinen pitbullia.

Tilaa riittää

Kakipussit mukana, repussa
 juomakuppi ja vesipullo

Joskus me olemme kyllä liikkeellä melko kuumaan aikaan, joten sekin voi selittää vähäisten lenkkeilijöiden määrää. Toisaalta jotkut naapurikoirista tulevat iltalenkillä vastaan vapaana, joten kai niillä on sellainen vuorotyösysteemi, ainakin muutamilla. Kun on päivän ollut portsarina, joutaa illalla hengailemaan kujilla.

Joskus nämä vapaana lenkkeilijät tulevat varovasti nuuskimaan meitä, mutta täällä on sellainen kohteliaisuussääntö, että jos ei neito ole kavaljeeria vailla, hänet jätetään rauhaan. Kukaan ei ole alkanut pitempiä matkoja peesaamaan eikä haastamaan riitaa.

Tänään iltalenkillä eli voltalla tuli vastaan katras lampaita, viisi niitä oli. Emme ole ennen Sarpan kanssa tavanneet moisia otuksia ihan läheltä, mutta nekään eivät ennen olleet nähneet bokseria ja sipukkaa muutaman sentin päästä, joten niiden piti saada tehdä niin. Sitten niiden pomo koputti sorkallaan tietä ja kaikki karkasivat pois –ainakin metrin matkan. Ja taas piti tulla meitä ihmettelemään, muutaman kerran. Me olimme hiljaa, kun emme tiedä, mitä lampaille pitäisi sanoa. Mitä mää on kreikaksi. Ego?

 

Enimmäkseen pihoissa on pieniä haukkujia, useimmat näyttävät olevan ammatiltaan mamin puudeleita. Pari lenkkireittiemme varrella asuvaa vakiräkyttäjää annattelee meille parvekkeelta ja eräs pienen pieni tsihulainen kaiuttaa mahtipontisesti metalliportin alta betonikäytävästä. Olen kuitenkin nähnyt, että se on varsinainen rääpiskö, vaikka kovin uhoaa.

Kyllä täällä koirista tykätään kovasti. Me saamme aina paljon huomiota osaksemme. Silti täällä koiria voisi tietysti pitää vähän toisellakin tavalla, ennen kaikkea toivoisin, että ne saisivat olla sosiaalisemmissa väleissä ihmisten kanssa. Vartijakoirat minua eniten säälittävät, sillä usein ne ovat aika lyhyissä ketjuissa kiinni kopeissaan ja jotkut näyttävät viettävän päivänsä ihan yksin muuten autioilla työmailla. Toisaalta onhan Suomessakin paljon häkkikoiria, jotka joutuvat olemaan melko omissa oloissaan.

Tässä lannoitan oliivitarhaa

Täällä ei sillä tavalla ole vielä koiraharrastusta kuin Suomessa. Koirat ovat lemmikkejä, eivät näyttely- tai kisakavereita. Siksi ne eivät myöskään maksa hankkiessa juuri mitään, eikä rotukoiria näe paljonkaan. Minun rotuni kyllä tunnistetaan ja minua ihaillaan: Boxer! kuulen, kun minut ohitetaan kadulla, tavernassa tai rannassa.

 

Paljon täällä on sellaisia look-alike-hauvoja: melkein kuin saksanpaimenkoira, lähestulkoon papillon, vähän pienempi niin olisi chihuahua, wannabe villakoira. Sitten on sellaisia  kovasti toisiaan muistuttavia spanielmaisia katujen kulkureita tahi mammanmussukoita, joista Emäntä usein toteaa: ”Pieni saarikoira, matalaa mallia”. Olisiko siinä jalostumassa uusi rotu?

Erityisesti illan tullen kylämme kaikuu moniäänisestä haukunnasta. Me emme itse osallistu näihin haukkujaisiin, koska Cara ei enää kuule toisten haukkua eikä siksi tajua osallistua, ja minä olen muuten vähäpuheinen. Joskus yllyttävät haukkumaan ja silloin saan kunnon konsertin aikaan kylällä. Ensin tulee ihan hiljaista muutamaksi kunnioittavaksi sekunniksi, sitten alkaa protestiäänestys. Sellaiset ovat kuulemma täällä ihmistenkin arkipäivää.

Lenkin ja pesun jälkeen
 piehtarointi tekee kutaa!

Mistä minua nyt moititaan?