Aamulenkki meren rantaan. Meri siintää tuolla alhaalla. |
Emme me ole Caran kanssa ainoita haukkukansan edustajia näillä rinteillä. Tai eivät nämä kuonolaiset täällä itse asiassa hauku, vaan aivan selvällä kreikalla sanovat gav-gav-gav! (Kreikaksi koira haukkuu: skilos gavgisi, toim. huom.) Varsinkin uimarannalle menevän kujan varrella olevat kaksi pikku veljestä vierekkäisissä kopeissa ja ketjuissa. Käheällä akuankkaäänellä ne gavkkuvat meille kun kuljemme ohi melkein joka päivä. Välillä ne kääntyvät kasvotusten ja huutavat toistensa suuhun. Hyvin kreikkalaista sananvaihtoa.
Täällä on melkein joka pihassa vähintään yksi koira. Jotkut
niistä ovat pikku lemmikkejä yleensä naisten tai nuorten helmoissa, toiset
enemmänkin vartijoiden ammattikuntaa. Luulen, että eräässä talossa on myös
metsästyskoirien lauma. Isäntä toppuuttelee noin kahdeksan haukkujan porukkaansa
nimiltä kutsuen, kun kuljemme ohi.
Osa naapureista tällä peninkuulumalla näyttää elävän
elämäänsä kutakuinkin pysyvillä neliömetreillä. Lenkillä käy aika vähän muita
koiria kuin me, mutta joitakin kuitenkin. Yksi nuori nainen kuljettaa neljää
pientä koiraa. Joku nuorukainen lenkittää seefferin tapaista, toinen pitbullia.
Tilaa riittää |
Kakipussit mukana, repussa juomakuppi ja vesipullo |
Joskus me olemme kyllä liikkeellä melko kuumaan aikaan,
joten sekin voi selittää vähäisten lenkkeilijöiden määrää. Toisaalta jotkut
naapurikoirista tulevat iltalenkillä vastaan vapaana, joten kai niillä on
sellainen vuorotyösysteemi, ainakin muutamilla. Kun on päivän ollut portsarina,
joutaa illalla hengailemaan kujilla.
Joskus nämä vapaana lenkkeilijät tulevat varovasti
nuuskimaan meitä, mutta täällä on sellainen kohteliaisuussääntö, että jos ei
neito ole kavaljeeria vailla, hänet jätetään rauhaan. Kukaan ei ole alkanut
pitempiä matkoja peesaamaan eikä haastamaan riitaa.
Tänään iltalenkillä eli voltalla tuli vastaan katras
lampaita, viisi niitä oli. Emme ole ennen Sarpan kanssa tavanneet moisia
otuksia ihan läheltä, mutta nekään eivät ennen olleet nähneet bokseria ja
sipukkaa muutaman sentin päästä, joten niiden piti saada tehdä niin. Sitten
niiden pomo koputti sorkallaan tietä ja kaikki karkasivat pois –ainakin metrin
matkan. Ja taas piti tulla meitä ihmettelemään, muutaman kerran. Me olimme
hiljaa, kun emme tiedä, mitä lampaille pitäisi sanoa. Mitä mää on
kreikaksi. Ego?
Enimmäkseen pihoissa on pieniä haukkujia, useimmat näyttävät
olevan ammatiltaan mamin puudeleita. Pari lenkkireittiemme varrella asuvaa
vakiräkyttäjää annattelee meille parvekkeelta ja eräs pienen pieni tsihulainen
kaiuttaa mahtipontisesti metalliportin alta betonikäytävästä. Olen kuitenkin
nähnyt, että se on varsinainen rääpiskö, vaikka kovin uhoaa.
Kyllä täällä koirista tykätään kovasti. Me saamme aina
paljon huomiota osaksemme. Silti täällä koiria voisi tietysti pitää vähän
toisellakin tavalla, ennen kaikkea toivoisin, että ne saisivat olla
sosiaalisemmissa väleissä ihmisten kanssa. Vartijakoirat minua eniten
säälittävät, sillä usein ne ovat aika lyhyissä ketjuissa kiinni kopeissaan ja
jotkut näyttävät viettävän päivänsä ihan yksin muuten autioilla työmailla. Toisaalta
onhan Suomessakin paljon häkkikoiria, jotka joutuvat olemaan melko omissa
oloissaan.
Tässä lannoitan oliivitarhaa |
Täällä ei sillä tavalla ole vielä koiraharrastusta kuin
Suomessa. Koirat ovat lemmikkejä, eivät näyttely- tai kisakavereita. Siksi ne
eivät myöskään maksa hankkiessa juuri mitään, eikä rotukoiria näe paljonkaan. Minun
rotuni kyllä tunnistetaan ja minua ihaillaan: Boxer! kuulen, kun minut
ohitetaan kadulla, tavernassa tai rannassa.
Paljon täällä on sellaisia look-alike-hauvoja: melkein kuin
saksanpaimenkoira, lähestulkoon papillon, vähän pienempi niin olisi chihuahua,
wannabe villakoira. Sitten on sellaisia
kovasti toisiaan muistuttavia spanielmaisia katujen kulkureita tahi
mammanmussukoita, joista Emäntä usein toteaa: ”Pieni saarikoira, matalaa
mallia”. Olisiko siinä jalostumassa uusi rotu?
Erityisesti illan tullen kylämme kaikuu moniäänisestä
haukunnasta. Me emme itse osallistu näihin haukkujaisiin, koska Cara ei enää
kuule toisten haukkua eikä siksi tajua osallistua, ja minä olen muuten
vähäpuheinen. Joskus yllyttävät haukkumaan ja silloin saan kunnon konsertin
aikaan kylällä. Ensin tulee ihan hiljaista muutamaksi kunnioittavaksi
sekunniksi, sitten alkaa protestiäänestys. Sellaiset ovat kuulemma täällä
ihmistenkin arkipäivää.
Lenkin ja pesun jälkeen piehtarointi tekee kutaa! |
Mistä minua nyt moititaan? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti