Tuttu vieras

Eräänä aamuna Isäntä ja Emäntä jättivät meidät kotiin ja lähtivät pihasta autolla. Olimme käyneet aamulla merenrannassa ja uineet, joten jäimme tottuneesti viettämään hellepäivää kotivahteina. Torkuimme tuulettimen ääressä makuuhuoneessa, mutta oikeasti olimme korva tarkkana koko ajan. Tai siis minä olin, tuo Sarppanen nyt mitään kuule muutenkaan. Mutta on hän hengessä mukana kovasti - ja tositoimissakin, vaikka ei aina ole ihan kärryillä siitä, miksi.

Puolilta päivin, kun helle oli kovimmillaan ja kaskaat kirskuttavat niin kovaa, että ei oikein tahtonut kuulla kunnolla muita ääniä kauempaa, sain korviini palaavan automme äänen. Rupesin puhkumaan ja huhhailemaan ja Carakin virkosi ja alkoi äristä minulle ja näykkiä kinttujani. Paimenrotuisilla on todella ärsyttäviä tapoja.

Mutta mitä minä kuulinkaan! Tietysti Isännän ja Emännän äänet - mutta myös Laurin!

Minähän siis tiedän, että ajoimme satoja peninkulmia tänne sieltä pohjoisesta, entisestä kodista. Meillä koirilla on tarkka tähtikartta päässämme, ja osaisin ehkä juosta täältä sinne entiseen kotiin takaisinkin. Onneksi ei ole tarvis: isäntäväki on täällä, eikä lämmintä ole pelkästään saunassa. Viihdyn hyvin, mutta jotakin puuttuu.

Meidän lauman nuoret jäsenet asuivat kanssamme kun olin pentu. Kiinnyin heihin kovasti. Sitten he rupesivat juoksentelemaan yhä kauemmas kotipesästä ja lopulta vuoron perään pakkasivat tavaransa ja muuttivat muualle.

Se oli minulle raskasta aikaa. Vartioin yötä päivää, että kuka nyt kulkee pihan ohi ja paukahtiko auton ovi meidän pihassa vai naapurissa. Kun nuoret tulivat kotiin käymään, villiinnyin ihan tolkuttomaksi, samoin kyllä hekin. Voi sitä vikinää, pussausta ja hännän paukutusta! Ja kun he taas lähtivät, kesti muutaman päivän, että totuin vain ydinlauman kesken olemiseen.

Mutta ajatella, että nyt Lauri oli seurannut meidän jälkiämme tänne! Ei hän kyllä tuoksunut Saksalle eikä Italialle, mistä kautta liekään oikaissut. Olimme molemmat ihan villinä jälleennäkemisen riemusta. Cara oli taas vähän pihalla koko jutusta eikä juuri muuta tuumannut kuin että jaa, Larppanen se siinä.

 

Sain siis mukavaa uima- ja peuhuuseuraa, mutta otti vähän koville meressä uida triathlonia elikäs kolmiodraamaa näiden kaikkien laumanjäsenten välillä.  

Isännän vuoro heittää renkku!
Mukana tuli vähän hiekkaa...

Kun nyt tässä tulin muistelleeksi noita menneitä muutenkin, voisin kertoa siitä ajasta, kun olimme vasta saapuneet Kreikkaan. Pitää tunnustaa, että tulin vähän lapselliseksi silloin. Meillä voimakkaasti kiintyvillä koirilla voi tulla joskus sellainen aivan karmaiseva hylätyksi tulemisen tunne, jota sanotaan eroahdistukseksi. Se sitten teettää kaikenlaista pöljää.

Eivät ilahtuneet Isäntä ja Emäntä, kun olivat olleet asioilla, ja kotiin tultuaan löysivät oven palasia lattialta. Olin vähän kokeillut, saisinko ulko-oven auki. (Se kuulemma hyvitetään vuokranantajalle ennen kuin täältä palataan Suomeen. Minua ei hyvitelty.)

Sen lisäksi minä pissasin sänkyyn eräänä iltana, kun olin jäänyt Caran kanssa kahdestaan. Aluksi nimittäin hermoilin ja läähätin suuni kuivaksi, kun en ollut oikein vielä tottunut lämpimään. Sitten join ison, monen litran kupin vettä melkein tyhjäksi. Istuin ihmisten sängyllä, josta näin ulos, ja odotin, palaavatko he ikinä. Sitten väsyin ja nukahdin ja hupsis, pissa karkasi housuun.

Meille leikatuille boksereille käy toisinaan pissivahinkoja, kertoi eläinlääkäri, ja on minulla siihen kyllä lääkkeetkin. Mutta ei mikään lääke pidätä sellaista juomamäärää. Onneksi täällä on tuo aurinko, joka kuivatti pestyn patjan muutamassa tunnissa. Eikä niin kovan juopottelun jälkeen pissa edes haissut paljon miltään.

Ihmisiä alkoi todella harmittaa, koska näiden juttujen lisäksi luin vähän kreikan sanakirjaa ja siirtelin muutamia kenkiä ja emännän rintsikoita, ilman isompia vaurioita, onneksi. Pentunahan sain aikaan kaikenlaista kiukuttavaa sotkua, kun purin tarmoani esineisiin ja huonekaluihin. En kai suunnitellut nyt samanlaista ajanvietettä itselleni, aikuisena koirana, kyselivät omistajat huolissaan.

Isäntäväki ryhtyi Toimenpiteisiin. Niihin kuuluivat pitkät, mukavat uintilenkit ennen yksinjäämistä, niin että väsyin. Sitten sänkyjen päälle asettuivat vahtia pitämään kameranjalka ja maalausteline, jotka pelottavasti huojahtavat heti, jos asettaa tassunkaan joustinpatjalle. Radio soittamaan klassista musiikkia. Tuulettimet pedin viereen olohuoneeseen ja maton viereen makkarin lattialle. Lopuksi dentastixit Caralle ja minulle lähtiäislahjaksi.

Lempipaikkani

Aluksi en huolinut koko dentastixia ollenkaan, vaan huokailin ja pyörin levottomana jaloissa, kun näin ihmisten tekevän lähtöä. En tykännyt myöskään siitä osasta Toimenpiteitä, että kun rakkaani palasivat kotiin, he eivät olleet huomaavinaankaan riemuani. Olivat vaan ihan että ei tässä mitään, nyt tultiin, alahan nukkumaan siitä. Vasta, kun olin vähän rauhoittunut, vaikkakin nolona ja ihmeissäni, he vähän tervehtivät minua.

Niin minä kuitenkin parissa viikossa ymmärsin, että ei kotiin jääminen ole täälläkään sen kummempi juttu. Täällä me nyt asumme, ja kyllä Emäntä ja Isäntä tulevat takaisin, vaikka välillä jättävät meidät. Emäntä oli hyvillään, kun lopulta aloin odottaa lähtöpalkkion saamista sen sijaan, että päivystän ovella.

Yhteistyö on voimaa.
Jugurttilusikkaa tiskaamassa

Edelleen olen huolissani lähtemisestä ja innoissani paluusta, mutta osaan ottaa rennommin. Kerran oli videokamera salaa kuvaamassa touhujamme, kun olimme pari tuntia kodin vahtina. Kamera kuvasi häntäni, kun häivyin makuuhuoneeseen nukkumaan, ja sitten ei pariin tuntiin mitään.

Lauri viipyi vain viikon, ja huomasin kyllä, että hän tekee lähtöä, kun kassiin alkoi kadota tavaraa. Katselin sitä vähän nuopeana. En ihmetellyt yhtään, kun isäntäväki lähti Laurin kanssa mutta palasi ilman häntä. Totuin siihen jo silloin, kun hän oli armeijassa. Kävin nuuskimassa tyhjän makuuhuoneen ja totesin, että sinne se poika taas häipyi, mutta näyttää löytävän meidät tarpeen tullen. Saisivat tytötkin tulla meitä tervehtimään!

Cara ei ui aallokossa vaan
mummoilee rannalla